Vuoden 2009 Ympäristörakenne -kilpailun voittaja on Viertolan aukio Keravalla. Uuden sillan ja alikulkukäytävän alle ja viereen sijoittuva valoisa aukio on toiminnallisesti onnistunut, viihtyisä osa laajempaa kävelykatualuetta. Kunniamaininnan kilpailussa sai Kumpulan kasvitieteellinen puutarha Helsingissä. Kilpailussa myönnettiin kunniakirjat palkittujen kohteiden rakennuttajille sekä suunnittelussa ja toteutuksessa keskeisimmin mukana olleille tahoille. Voittajakohteen kunniakirjat saivat rakennuttaja Keravan Kaupunkitekniikka, suunnittelijat Keravan Kaupunkitekniikka ja WSP Finland Oy, siltaurakoitsija Infratyö Oy, katu- ja vihertyöurakoitsija Kivinikkarit Oy, valaistus- ja liikennevalourakoitsija Suomen Energia-Urakointi Oy ja rakennuttajakonsultti Rakennuttajatoimisto-HTJ Oy.
Rudus Oy toimitti kohteeseen betonikiviä, reunakiviä ja kunnallisteknisiä tuotteita sekä siltojen ja tukimuurien valmisbetonit ja maakostean betonin. Elämyksellistä arkiympäristöä
Sibeliuksentien uuden sillan alle sijoittuva Viertolan aukio on osa kävelykatualuetta, joka sitoo ydinkeskustan rajavyöhykkeelle sijoittuvan marketrakentamisen osaksi keskustaa. Samaan kokonaisuuteen kuuluva Saviontien uusi alikulkukäytävä parantaa liikenneturvallisuutta pääsisäänkäynnin risteysalueella. Tuomaristo toteaa palkitsemisperusteluissaan, että alikulkualueet ovat usein varsin ankeita ja turvattoman tuntuisia. Viertolan aukiosta on onnistuttu tekemään päinvastainen: laajentamalla alikulku aukioksi siitä on muodostunut valoisa, ilmava ja turvallinen arkiympäristön elämyksellinen kohta. Valittu muotokieli: aukion ympyränmuotoon ladotut kiveykset ja kauniisti kaartuvat sillat ja väylät muodostavat liikenneympäristöön hyvin sopivan, levollisen ja harkitun kokonaisuuden. Sibeliuksentien siltojen välistä tunnelialueelle pääsevä luonnonvalo, päällysteiden ja pinnoitusten vaaleat värit ja epäsuora katon kautta suunnattu valaistus tekevät paikasta valoisan ja raikkaan. Siltojen betoniseinien kevyet koristeornamentit ja -reliefit, joissa toistuu sillan kuvioaihe sopivat kauniisti paikan levolliseen tunnelmaan.
Aukiosta on jo tullut jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden luonteva kulkureitti. Betoni- ja luonnonkivipinnat kestävät myös kovan kulutuksen. Tuomaristo muistuttaa jatkuvan kunnossapidon tärkeydestä: hyvin hoidetut kasvit, roskien ja töhryjen poistaminen sekä mahdollisten vaurioiden välitön korjaaminen pitävät alueen viihtyisänä ja ehkäisevät samalla ilkivaltaa.
Tunnustus tasokkaalle ympäristölle Kilpailun tuomaristossa olivat edustettuina Rakennustuoteteollisuus RTT:n Puutarhaliiton, Kiviteollisuusliiton, Viherympäristöliiton, Suomen Maisema-arkkitehtiliiton, Suomen Arkkitehtiliiton, Suomen Kuntaliiton, ympäristöministeriön ja lehdistön edustajat. Tuotetietoa: www.rudus.fi/betonituote
Viertolan aukion kiveysten suorissa sekä kaarevissa ladonnoissa on käytetty Klassikko-kiven eri malleja. Niiden muotoilu sallii pienisäkeistenkin kaarien teon. Klassikko-kivi antaa suunnittelijoille mahdollisuuden monenlaisiin ladontakuviointeihin.
Viertolan aukion betonikiveykset on osin toteutettu Ruduksen tuotteilla. Ruduksen ideakuvasto esittelee laajasti erilaisia ladontamalleja osoitteessa www.rudus.fi/betonituote
Vuoden Ympäristörakenne -kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi tasokkaita ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö. Palkinto jaettiin nyt 19. kerran.
|